Aikuisten viihteen valinnat 2023: mitkä kolme ajanvietettä ovat kärjessä

By BossMan2021

Aikuisten ajankäyttö on muuttunut koko 2000-luvun aikana. Nykyään elämme aikakaudella, millä aikuisilla on enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin. Vapaa-ajan lisääntynyt määrä näkyy viihdeteollisuuden markkinoille, ja muissakin aikuisille tarkoitetuissa palvelu- ja tuotemarkkinoissa. Se, että nettikasino on entistä tutumpi aikuisille kuvastaa vain digitalisaation etenemistä, mutta mitkä muut ovat nykyaikaisen eurooppalaisen aikuisen vapaa-ajan valintojen kärjessä.

Aikuispelaaminen kasvaa edelleen

Aikuispelaamisen kasvu voidaan ajoittaa aivan selkeästi 80- luvulle ja aikakauteen kuin koteihin saapuivat ensimmäiset todelliset pelikonsolit ja kotitietokoneet. Niitä edeltävät elektroniset pelit olivat nimenomaan lasten pelejä, ja vaikka aikuiset saattoivat niitä pelata satunnaisesti, eivät ne vielä vieneet aikuisten aikaa sen enempää – ja itseasiassa 80-luku oli vielä sitä vanhanaikaista ma-pe arkea ja viikonloput rymisteltiin. Tämä 80-luku tuli kohtaamaan elämäntapansa lopun 90 -luvulla. Nämä vuosikymmenet olivat tiennäyttäjiä sille, missä nyt ollaan. Vuonna 2023 suomalaisista aikuisista yli 50 % pelaa jo jotain digitaalista peliä, ja useimmat vielä nimenomaan mobiilipeliä. Jos silloin 80-luvulla ei peleissä oikeastaan ollut mitään aikuisille suunnattua, ovat viimeiset vuodet todistaneet, että se suurin kasvu on euromääräisestikin tulossa nimenomaan sieltä missä raha on, eli aikuisten peleistä – eikä kyse todellakaan ole vain kasinopelaamisesta, mikä sekin on yhä kasvamaan päin – kiitos mobiilipelaamisen, mikä on vasta ottanut alkuaskeleensa Euroopassa. Suomessa on hyvä tiedostaa, että maat kuten Suomi, Ruotsi, Norja ja jopa Englanti ovat monessa digiasiassa yllättävän kaukana edellä verrattuna muuhun Eurooppaan. Hyvä esimerkki tässä ovat nimenomaan kasinopelit ja niiden pelimäärät, joissa britit ja suomalaiset ovat huimasti esimerkiksi saksalaisia tai italialaisia edellä – mutta se ei tarkoita, etteivätkö keski-eurooppalaiset pelaisi – he vain pelaavat niillä perinteisimmillä tavoilla. Tämä kaikki tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että varsinkin mobiilipelaaminen tulee kasvamaan vielä valtaisasti Euroopassa.

Yksi iso kasvava osa aikuisten digitaalista pelaamista on rahapelaaminen. Tähän on selvät historialliset syyt, ovathan ihmiset lyöneet vetoa ja pelanneet rahasta jo tuhansia vuosia – ja jos se on nyt mahdollista tehdä sillä laitteella, mikä on koko ajan mukana – niin tuloksena on kasvavat pelimäärät. Kun vielä pelattava laajenee:

  • aluksi olivat videopokeri ja hedelmäpelit, joista sitten kehittyivät nykyiset tuhannet automaattipelit eli kolikkopelit
  • kasinoalalle kävi melkein köpelösti kasvun kanssa, mutta suoratoisto tuli ja pelasti tuoden mahdollisuuden livekasinopeleihin
  • livekasinot tuottavat nykyään enemmän todellisia kasinopelejä tarjolle kuin perinteiset kivijalkakasinot ovat koskaan pystyneet
  • hyvän palvelutason nettikasino pystyy tarjoilemaan pelaajille nykyään myös vedonlyöntikohteet päivittäin sekä livepelaamisen mahdollisuudet
  • lisäksi pokeriturnaukset ovat löytäneet tiensä nettikasinoille
  • ja kaiken tämän lisäksi uudet ns. instant ja Crash-pelit ovat tulleet markkinoille pelattaviksi perinteisten online kasinoiden kolikkopelien rinnalle

Rahapelaamisen kasvun rinnalle pelaamisen markkinoille on 2000-luvun aikana noussut myös aivan uudenlainen ammattipelaaminen. Ennen ammattipelaaminen tarkoitti lähinnä pokeria, shakkia tai biljardia ja joissain maissa bridgeä ja backgammonia ja esimerkiksi noppapelejä ja rulettia, mutta 2000-luku toi tullessaan kilpailullisen pelaamisen tietokonepeleissä, konsolipeleissä ja mobiilipeleissä.

Pelitalot olivat huomanneet jo vuosia aiemmin, netin tullessa mahdollistamaan pelit kansainvälisillä tasoilla, että tietokonepelit mahdollistivat pelaamisen toisia pelaajia vastaan yksin peleinä, duopeleinä tai joukkuepeleinä – ja kun striimaus mahdollisti vielä otteluiden ja turnausten seuraamisen miljoonille ihmisille yhtä aikaa, oltiin luotu uusi ala: eSports. Esports mahdollistaa nimenomaan aikuisille rahan ansainnan taitopelaamisen kautta – tarjolla on aivan maailman parhaille jopa miljoonia per voitettu turnaus, ja sen päälle totta kai vielä kuukausipalkka, aivan kuten vaikkapa NHL:ssä tai Valioliigassa. Siinä missä rahapelaaminen on kasvanut, niin kasvaa myös esports pelien pelaaminen vain ajanvietteenä tai harrastuksena, ja osa hurahtaa oikein todella yrittämään kilpailullisiin peleihin – mutta ei se ole sen helpompaa pärjätä esports turnauksissa, kuin esimerkiksi Las Vegasin pokeriturnauksissa, tai nousta Valioliigan parhaaksi maalintekijäksi – mutta kasvavasta viihteestä on kyse – tämäkin pelaamisen kategoriassa.

Aikuiset katsovat entistä enemmän suoratoistoa

Muutama vuosi sitten puhuttiin, että televisio on kuolemassa. Silloin puhuttiin ja kirjoiteltiin, että ihmiset eivät enää ostaisi televisioita, vaan he alkaisivat katsoa television ohjelmia tietokoneilta. Kävikö näin? Ei. Itseasiassa varsinainen television katseluun käytetty aika on lisääntynyt. Tämä lisääntyminen on aivan suoraan seurausta sitä, että sitä vapaa-aikaa on aikuisilla käytettävissä entistä enemmän. Se vain, että televisiosta katsellaan nykyään aivan erilaisia ohjelmia – tai tarkemmin ohjelmia katsotaan juuri silloin kuin halutaan, ja juuri niitä ohjelmia mitä halutaan.

Televisiosta on tullut suoratoistokanavien ja palveluiden monitori, joka mahdollistaa erilaisten ohjelmien ja sarjojen ja elokuvien katselun koska vain 24/7 – ja tämä on käytännössä tappanut kaikki videovuokraamot ja vastaavat. Nykyään ihmiset maksavat muutaman euron kuukaudessa per kanava/palvelupaketti ja saattavat helposti maksaa yli 100 euroa kuukaudessa jopa kymmenestä eri palvelupaketista, joita kukaan ei ehdi katsella kaikkea – mutta kun valinnanvaraa on, niin miksipäs ei. Suoratoisto itsessään on ollut nyt tarjolla muutamia vuosia, mutta sekin on kehittyvässä aiheessa edelleen – kilpailu on kovaa ja parhaista ohjelmista, näyttelijöistä, käsikirjoittajista ja tuottajista käydään kovaa kilpailua. Lisäksi on jo nähtävillä seuraavan tason viihde, missä todellisuus alkaa sekoittua näyteltyyn viihteeseen ja mukaan tulee lisättyä todellisuutta – tämä tulee jo nyt esille uudessa MTV:n uutishuoneessa Vallilassa.

Televisiota katseltiin Suomessa tilastollisesti esimerkiksi vuonna 2016 noin 3 tuntia ja 17 minuuttia, mutta vuonna 2021 käytetty aika oli jo 3 tuntia ja 37 minuuttia ja tästä ajasta suurin kasvu on tullut varsinaisten TV-kanavien ulkopuolelta, eikä tämä tilastointi osaa vielä laskea todellisesti sitä määrää, mitä ihmiset käyttävät suoratoiston ja erilaisten striimien seuraamiseen täysmääräisesti. Mutta sekä viralliset tilastot että empiirinen havannointi kertovat, että me käytämme ruutuaikaa entistä enemmän, myös aikuisina.

Aikuiset pyrkivät elämään näennäisesti entistä tietoisemmin

Aikuisten tietoisuus omasta itsestä, kehostaan ja enemmänkin siitä, miltä näytetään ulospäin ovat muokanneet entisen ME-ajattelun MINÄ-ajatteluksi. Tarjolle on tullut, vaikka minkälaisia palveluita oman itsenä kehittämiseksi sekä etänä kotona tietokoneen kuvaruudun tai mobiilisti älypuhelimen kautta, tai perinteisesti erilaisten kurssien ja retriittien kautta. Näitä palveluita on ollut aiemminkin, mutta nyt nämä ovat tarjolla myös mainstream-ihmisille, sillä hinnat ovat tulleet alas – ja koska teollisuuden vähentäessä jatkuvasti työpaikkoja, on markkinoiden luotava aivan uusia työpaikkoja, ja mikäs sen parempi, kuin erilaiset mahdolliset elämysekspertit ja kokemusasiantuntijat, jotka ovat tulleet entisten mekaanikkojen ja rasvareiden tilalle ammatinvalintalomakkeille.

Keskiverto kansalainen haluaa kertoa kaikille ostavansa ensisijaisesti luomua ja paikallista ja suosivansa vain paikallisia tuottajia ja palveluita, mutta jos pääsisimme tarkastelemaan näiden keskivertohenkilöiden selainhistoriaa, näkisimme vähintäänkin 30 % kaikesta ostoksista suuntautuvan edullisille verkkokaupoille. Se, tietääkö ja ymmärtääkö ostaja tilaavansa kansainvälisestä kaupasta, onkin sitten jo aivan eri asia.

Me käytämme kuitenkin ison osan ajastamme oman itsemme eduksi. Me kouluttaudumme, käymme kursseilla, luemme ja opiskelemme entistä enemmän – me pyrimme oppimaan itsestämme ja ympäristöstämme enemmän – mutta monesti tässä lisätieto vain ”lisää tuskaa”, eli samalla kun näennäisesti haluamme elää tietoisemmin, valitsemme todellisuudessa väyliä itseasiassa elää helpommin, ja siksi digitalisaation ja digitaaliset alustat ja niiden tarjonta tulee ottamaan entisestään suuremman osuuden aikuisten vapaa-ajasta ja ajanvietteestä tulevaisuudessa.

Vastaa